"EIHÄN TÄMÄN NÄIN PITÄNYT MENNÄ..."

22.7.2026

Miguel López

Siitä on tullut Suomessa lähes vakiofraasi. Se toistuu yhä uudelleen, kun suuri julkinen hanke epäonnistuu, merkittävä poliittinen päätös osoittautuu virheelliseksi tai veronmaksajien rahoja on käytetty tavalla, jota on jälkikäteen vaikea puolustaa.

Sitten alkaa tuttu kaava. Kameroiden eteen ilmestyvät vakavailmeiset päättäjät ja asiantuntijat. Ilmeissä näkyvät yhtä aikaa hämmennys, huoli ja yritys vakuuttaa, että tilanne on ollut koko ajan hallinnassa. Selityksiä riittää. Analyysejä riittää. Jälkiviisautta riittää. Vain ennakoiva arviointi näyttää liian usein puuttuneen.

Ironisinta on se, että tämä kaava toistuu niin usein, ettei sitä voi enää pitää yksittäisenä poikkeuksena. Yhä uudelleen meille kerrotaan, ettei näin pitänyt käydä. Silti samankaltaiset virheet näyttävät toistuvan kerta toisensa jälkeen.

Minua hämmästyttää myös tapa, jolla näitä tapauksia kuvataan. Niitä kutsutaan epäonnistumisiksi, virhearvioiksi, huonoksi valmisteluksi tai odottamattomiksi seurauksiksi. Mutta mitä meidän pitäisi ajatella silloin, kun lopputulos on vuodesta toiseen samanlainen?

Jos kyse ei ole korruptiosta, kyse on vähintäänkin vakavasta vastuuttomuudesta, räikeästä huolimattomuudesta, puutteellisesta ammattitaidosta tai siitä, että vaativiin tehtäviin on valittu henkilöitä, joilla ei ole niiden edellyttämää osaamista. Veronmaksajan näkökulmasta lopputulos on usein sama: rahaa menetetään, luottamus heikkenee ja vahinko on jo tapahtunut.

Juuri tästä syystä pelkkä pahoittelu ei riitä. Vakavilla poliittisilla virheillä täytyy olla todelliset seuraukset. Muuten vastuu jää tyhjäksi sanaksi. Jos päätöksillä on aiheutettu merkittävää vahinkoa yhteiskunnalle tai veronmaksajille vakavan huolimattomuuden, puutteellisen ammattitaidon tai ilmeisen väärän harkinnan vuoksi, myös vastuun on oltava todellinen. Vähimmäisvaatimus on, että tällaisista päätöksistä poliittisen vastuun kantaneet henkilöt luopuvat tehtävistään eivätkä enää palaa vastaaviin vastuutehtäviin ilman avointa ja kriittistä arviointia aiemmasta toiminnastaan. Julkinen luottamus ei voi rakentua ajatukselle, että vakavien epäonnistumisten jälkeen voi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ellei näin toimita, jokainen vakava epäonnistuminen jättää jälkeensä kaksi vahinkoa. Ensimmäinen on itse väärä päätös ja sen seuraukset. Toinen on paljon vaikeammin korjattava: kansalaisten luottamuksen heikkeneminen. Kun ihmiset näkevät, ettei vakavillakaan virheillä ole todellisia seurauksia, he alkavat menettää uskonsa koko poliittiseen järjestelmään. Osa jättää äänestämättä, osa etsii ratkaisuja yhä radikaalimmista poliittisista vaihtoehdoista. Sellaiseen kehitykseen yhdelläkään vastuullisella yhteiskunnalla ei pitäisi olla varaa.

Ja jos tuo tuttu lause vielä kerran joudutaan lausumaan, sen jälkeen ei pitäisi seurata loputtomia selityksiä ja retorisia puolusteluja. Sen jälkeen pitäisi kantaa vastuu. Vain sillä tavalla kansalaisten luottamus voidaan ansaita takaisin.