OMALÄÄKÄRIMALLISSA TORJUTTAVA VEROVÄLTTELY, Ksml 12.3.2026

12.3.2026

Osakeyhtiöpohjainen omalääkärimalli rapauttaa julkisia terveydenhuoltopalveluja ja lisää eriarvoisuutta lääkärikunnan ja muun hoitohenkilökunnan keskuudessa. Verovälttelyn ulottaminen verovaroin tuotettuihin palveluihin ei ole eettisesti kestävää tilanteessa, jossa hyvinvointialueet joutuvat kamppailemaan riittämättömän valtionrahoituksen puristuksessa.

Keski-Suomen hyvinvointialueella Hyvaksilla ollaan käynnistelemässä omalääkärikokeiluja hoitoon pääsyn ja hoidon jatkuvuuden parantamiseksi. Vastaavia kokeiluja on käynnistymässä myös muilla hyvinvointialueilla. Omalääkärimallilla on lähtökohtaisesti laajaa kannatusta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt omalääkäriin liitetty ammatinharjoittajamalli ja siihen liittyvät ongelmat. 

Ammatinharjoittajamallissa hyvinvointialue ostaa terveysasemille lääkäripalveluita suoraan yksityisiltä ammatinharjoittajilta samaan tapaan kuin esimerkiksi suuret sosiaali- ja terveysalan yritykset Mehiläinen ja Terveystalo.  Palvelujaan myyvä lääkäri voi toimia joko toiminimiyrittäjänä tai osakeyhtiönsä kautta.

Yritystoiminnan vaikutuksia ja vastuullisuutta tutkiva kansalaisjärjestö Finnwatch on tuoreessa raportissaan varoittanut etenkin osakeyhtiöpohjaisen omalääkärimallin lisäävän verovälttelyn mahdollisuuksia verovaroin toteutettavissa palveluissa. Osakeyhtiönsä kautta toimiva lääkäri voi nauttia suurista verohelpotuksista verrattuna palkkasuhteessa työskentelevään lääkäriin.  Toiminimiyrittäjillä tai pienipalkkaisemmalla hoitohenkilökunnalla ei tällaiseen järjestelyyn ole mahdollisuutta.

Mikä sopii yksityiselle sektorille ei välttämättä sovi julkiselle sektorille. Osakeyhtiöpohjainen omalääkärimalli rapauttaa julkisia terveydenhuoltopalveluja ja lisää eriarvoisuutta lääkärikunnan ja muun hoitohenkilökunnan keskuudessa. Verovälttelyn ulottaminen verovaroin tuotettuihin palveluihin ei ole eettisesti kestävää tilanteessa, jossa hyvinvointialueet joutuvat kamppailemaan riittämättömän valtionrahoituksen puristuksessa.

Omalääkärit tulee palkata Keski-Suomen hyvinvointialueelle työsuhteeseen. Omalääkäreille osoitettava väestöpohja tulee olla sen suuruinen, että työmäärästä selviää kohtuudella. Mallin aiemmista virheistä on syytä ottaa opiksi ja uusia virheitä on syytä välttää.

Vesa Lankinen
SKP:n Kypärämäen osaston puheenjohtaja